Skip to content
1.1.2023

Jani Lindroos yhdistyksen puheenjohtajaksi

Jani Lindroos aloittaa tänään 1.1.2023 Ylihärmän reserviläisten uutena puheenjohtajana ja samalla Etelä-pohjanmaan reserviläispiirin hallituksen jäsenenä. Jani on aktiivinen toiminnan henkilö, joka jatkaa ensisen puheenjohtaja Mika Mäen viitoittamalla linjalla. Jani on toiminut aikaisemmin Laihian reserviläisissä useissa eri tehtävissä. Muutama vuosi sitten Janin muutettua Ylihärmään hän liittyi Ylihärmän reserviläisiin ja on siitä lähtien toiminut erittäin aktiivisesti yhdistyksen toiminnassa. Janin harrastuksiin kuuluu reserviläistoiminnan lisäksi mm. moottoriurheilu, sekä perinneaseammunta. Janilla on useita valtakunnan tason mestaruuksia perinneaseammunnassa, sekä kivääri-, että pistoolilajeissa.

Mika Mäki jatkaa edelleen Ylihärmän reserviläisten hallituksessa, sekä reserviläisliiton liittohallituksessa ja Etelä-pohjanmaan reserviläispiirin puheenjohtajana.

Yhdistyksen 1. varapuheenjohtajana jatkaa Kari Jutila ja 2. varapuheenjohtajana Veli-Matti Keskinen. Sihteerinä ja rahastonhoitajana jatkaa Jukka Yliketola.

Kuvassa nuijanvaihtotilaisuutta vahvistamassa lisäksi yhdistyksen hallituksen jäsenet Esa Salmeskari ja Timo Hyrsky.